Mari Hovinen

Mari Hovinen

Mari Hovinen luki lapsuudessaan paljon eläinlääkäri Herriotin legendaarisia kirjoja (itse asiassa hankkeen perustajan, Elinan kanssa) ja haaveili eläinläääkärin urasta isona. Työharjoittelu kunnaneläinlääkärillä sai kipinän suorastaan roihahtamaan ja Mari päätyi opiskelemaan Eläinlääketieteelliseen. Mari pitää eläimistä- erityisesti lehmistä ja opettaa tulevia eläinlääkäreitä.

 

Tiedettä tytöille: Mikä on nykyinen toimenkuvasi ja missä työskentelet?

Mari: Olen terveydenhuoltoeläinlääkäri ja yliopisto-opettaja eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Mäntsälässä.

Tiedettä tytöille: Kerro mitä aiheita työsi käsittelee? Mitä aiheita olet tutkinut?
Opetan tuleville eläinlääkäreille lypsykarjatilojen terveydenhuoltoa  luennoimalla, pienryhmissä ja tilakäynneillä (eli navettavierailuilla). Väitöskirjassani tutkin lehmien utareen terveyttä tiloilla, joilla lehmät lypsetään lypsyrobotilla. Sen jälkeen olen siirtynyt tutkimaan lehmien ympäristön olosuhteiden vaikutusta terveyteen.

Tiedettä tytöille: Minkälainen on "tyypillinen työpäiväsi"?

Mari: Välillä teen etätöitä tutkimuksen parissa kotona eli luen ja kirjoitan, välillä olen Mäntsälässä tuotantoeläinklinikallamme ja opetan erikokoisia opiskelijajoukkoja tai teemme heidän kanssaan tilakäynnin, jolloin
tarkastelemme tilan lehmiä ja navettaa ja yritämme ratkaista lehmien terveysongelmia. Kouluttaudun myös silloin tällöin lisää kursseilla, tai käyn luennoimassa esimerkiksi muille eläinlääkäreille.

Tiedettä tytöille: Mitä olet opiskellut? Ja miten yleensä päädyit opiskelemaan tätä aihetta? Missä omaa aihettasi voi Suomessa opiskella?

Mari: Opiskelin eläinlääkäriksi Suomen ainoassa eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Helsingissä. Minua innosti ysiluokan työharjoittelu Tuusulan kunnaneläinlääkärin vastaanotolla, ja James Herriotin
eläinlääkärin arjesta kertovat kirjat, sekä tietysti eläinrakkaus.

Tiedettä tytöille: Kerro hieman "urapolustasi"

Mari: Tein valmistumisen kieppeillä hiukan praktiikkaa, eli hoidin isoja ja pieniä eläimiä eläinlääkärin vastaanotolla. Koska en silloin pystynyt pitemmän päälle matkustamaan työn perässä (halusin hoitaa isoja eläimiä joita ei
Helsingissä ole), hain tutkimusapulaisen paikkaa koulultamme. En saanut paikkaa, mutta professori joka oli valinnut siihen hommaan toisen, soitti ja tarjosi minulle tutkijan paikkaa lypsyrobottiprojektissa, ja tartuin siihen, vaikka todella vierastin
noin teknistä aihetta (minun juttuni on enemmän se biologia). En ihan ymmärtänyt työn luonnetta ja miten vaativaa se oli, mutta pärjäsin kuitenkin robottienkin parissa. Tein siis tutkimusta, konsultointia alallani, opetusta ja hiukan terveydenhuoltoakin, ja väittelin tohtoriksi. Sen jälkeen olin yliopisto-opettajan sijaisena aiheena eläinten ruokinta, ja sen jälkeen sain nykyisen pestini.

Työni on tosi mielenkiintoista, merkityksellistä ja kivaa, vaikka välillä tuntuu että saisi olla vähintään kahdet aivot...

Tiedettä tytöille: Miksi mielestäsi tyttöjen kannattaa innostua luonnotieteistä ja tekniikasta?

Mari: Miksei tyttöjen kannattaisi innostua niistä yhtä hyvin kuin poikien, jos aihe kiinnostaa? Sitä pitää tehdä mikä kiinnostaa, eikä ole mitään syytä miksei tyttö pärjäisi luonnontieteiden ja tekniikan alalla. Eikai kukaan enää ajattele niin vanhanaikaisesti? Jos tietää mitä haluaa, on turha miettiä pärjäänkö, vaan ainakin yrittää, sitten ei tarvitse jälkeenpäin surra ettei yrittänyt. Jos ei onnistu, mahdollisuuksia on aina muitakin.

Tiedettä tytöille: Mitä harrastat?

Mari: Suunnistusta, opetan myös lasten suunnistuskoulussa, puutarhanhoitoa ja "lasten maailmaan  tutustumista" omien ja ystävien lasten kanssa.

 Tiedettä tytöille: Mitä vielä haaveilet tekeväsi elämässäsi?

Mari: Haaveilen erinäisistä suunnistusmatkoista ulkomailla perheen kanssa, ne ovat mahtava tapa tutustua kohteen luontoon ja kulttuuriinkin. Muuten haaveilen että
sama rikas ja hieno arki jatkuu ja jatkuu vaan...