Marie Curie

Kaksinkertainen Nobelisti

KUKA: puolalainen (ja myöhemmin ranskalainen) fyysikko ja kemisti

TUTKIMUSALUE: radioaktiivisuus

MILLOIN: 7.marraskuuta 1867-4. heinäkuuta 1934

SUURI TUTKIMUSTULOS: Löysi miehensä Pierre Curien kanssa kaksi uutta radioaktiivista alkuainetta: poloniumin ja radiumin. Marie myös sai selville että alkuaine torium lähettää radioaktiivista säteilyä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Marie omistautui röntgenkuvausmenetelmien kehittämiseen.

PALKINNOT: Nobel fysiikan palkinto Pierre Curien kanssa vuonna 1903 radioaktiivisuuden tutkimuksesta. Nobelin kemian palkinto vuonna 1911 kahden uuden alkuaineen löytämisestä ja radiumin eristämisestä.

Marien elämä

Marie Curie syntyi Varsovassa Puolassa vuonna 1867. Tosin hänen nimensä oli lapsuudessa Marya (Manya) Salomea Skłodowska ja Marieksi hän vaihtoi nimensä vasta opiskellaan Ranskassa. Marien molemmat vanhemmat olivat opettajia. Isä, Vladislav oli fysiikan ja matematiikan opettaja. Äiti Bronislawa oli tyttökoulun rehtori. Marien perheessä oli viisi lasta, joista Marie oli nuorin. Marien perheessä oltiin patriootteja ja koulutusta arvostettiin paljon. Marie oli jo pienenä hyvin viisas tyttö: hän oppi itsekseen lukemaan jo nelivuotiaana.

Marien lapsuusajat eivät olleet helppoja. Venäjä ja Saksa olivat jakaneet Puolan ja puolalaisten itsetuntoa koeteltiin paljon. Marien äiti sairasti tuberkuloosia ja lääkärilaskut ja toisaalta perheen tekemät huonot investoinnit johtivat perheen taloudelliseen ahdinkoon. Perhe joutuikin asumaan äidin koulussa. Marian äiti kuoli tuberkuloosiin kun Maria oli vasta 10-vuotias. Kolmisen vuotta aikaisemmin Marian vanhempi sisar, Zofia oli kuollut pilkkukuumeeseen. Marian äidin kuolema johti siihen, että Maria masentui ja alkoi ateistiksi.

Koulussakaan Marian elämä ei ollut ruusuilla tanssimista. Venäläiset valloittajat pitivät puolalaisia oppilaita alempiarvoisena ja puolalaista kulttuuria väheksyttiin. Opiskelijoita vakoiltiin jatkuvasti ja pahimmillaan jopa hirtettiin venäläisvastaisuudesta. Puolalaisissa kouluissa vieraili tarkastajia, joille Marie joutui esittämään venäjäksi koulussa opittuja asioita. Marie suoriutui hyvin näistä koettelemuksistaan, mutta sai tästä itselleen kammon julkisia esiintymisiä kohtaan. Kaikesta huolimatta Marian koulu sujui hyvin. 15- vuotiaana Marie valmistui ensimmäisenä luokastaan. Tämän jälkeen Marie kuitenkin masentui pahasti, ja joutui viettämään välivuoden maalla toipumassa sukulaistensa luona. Maalla oleminen oli Marielle yksi parhaista ajoistaan hänen elämässään. Maria muutti maalainelämän jälkeen joksikin aikaa Varsovaan isänsä luokse, jossa hän myös teki jonkin verran kotiopettajan töitä. Varsovassa Marie myös pääsi opiskelemaan puolalaisten salaiseen "lentävän yliopistoon" (Flying University), jossa opetettiin eri aihealueita salaisissa kokouksissa.

Puolassa Venäjän vallan aikaan naisilta oli opiskelu kielletty yliopistossa, joten Marie sisarensa Bronyan kanssa päätyi ratkaisuun, että toinen sisaruksista työskentelee ja tukee toisen opintoja ja sitten osat vaihtuvat. Kun Bronya lähti opiskelemaan Ranskaan lääketieteelliseen koulukuntaan, Marie työskenteli rikkaan Zorawskin perheessä kotiopettajattarena. Hän myös salaa opetti maatyöläisten lapsia. Marien käytti kotiopettajarena vapaa-aikaansa opiskeluun ja hänen isänsä opetti kirjeiden väityksellä Marielle matematiikkaa. Myös perhe, jolle Marie työskenteli, auttoi Marieta opinnoissa. Maria rakastui perheen vanhimpaan poikaan, Kazimierziin, joka tuli lomailemaan perheen kotiin matematiikan opintojensa aikana Varsovasta. Rakastuminen oli molemminpuolista. Valitettavasti pojan vanhemmat eivät tukeneet suhdetta, koska Marie oli vain vaatimaton kotiopettaja eikä ollut vanhempien mielestä sopiva pojalleen vaimoksi. Poika totteli vanhempiensa toivetta, ja Marie joutui myös tyytymään tähän päätökseen.

Marie vietti kotiopettajana kuusi vuotta elämästään ja samalla mahdollisti sen, että hänen sisarensa sai opinnot suoritettua. Vihdoin, vuonna 1891, Marie lähti Pariisiin yliopistoon opiskelemaan. Pariisin yliopisto oli tuolloin yksi niistä harvoista yliopistoista, joka otti naisia opiskelemaan Euroopassa.

Marien alku yliopistossa oli haastavaa, sillä hän ei ollut opiskellut koulussa noin kahdeksaan vuoteen ja oli huomattavasti opiskelijakavereitaan jäljessä matematiikassa ja luonnontieteissä. Lisäksi Marien ranskankielentaito ei ollut ihan parasta laatua. Samoin alkuaikoinaan Mariella ei ollut riittävästi rahaa, ja hän joutui tinkimään jopa ravinnostaan. Silti Marie sai hyvin taisteltua opinnot läpi. Siinä auttoi Marielle syntynyt intohimo tieteeseen. Marie lopulta sai fysiikassa maisterin paperit vuonna 1893 parhaana oppilaana luokaltaan. Seuraavana vuonna hän sai maisterin paperit matematiikassa ja oli luokkansa toiseksi paras (englanniksi: master's degree).

Vuonna 1894 Marie tutustui tulevaan mieheensä Pierre Curieen, joka oli tuolloin 35-vuotias tunnustettu fyysikko, jonka erikoisalueena oli kristallit ja magneetit. Pierre oli tuolloin jo veljensä Jacquesin kanssa löytänyt pietsosähköilmiön. Marielle ja Pierrellä oli paljon yhteneväisyyksiä: kumpikin oli kodista, jossa oli arvostettiin koulutusta, kummankin vanhemmat olivat opettaneet lapsiaan, kummankin isät olivat kiinnostuneet tieteestä ja innostaneet lapsiaan tieteen pariin. Tuohon aikoihin Marie vielä haaveili takaisinlähdöstä Puolaan, mutta Pierre sai Marien mielen käännytettyä ilmoittamalla, että muuttaisi Marien mukana ja jättäisi tutkimusuransa taakseen. Tähän Marie ei voinut suostua. Pari meni naimisiin vuonna 1895. Juhlan kunniaksi saadulla rahalla pari osti uutuustuotteet; polkupyörät, ja teki niillä lukuisia retkiä.

Jos Pierre sain suostuteltua Marien jäämään Ranskaan, vastaavasti Marie sai kannustettua Pierren viemään tohtorinväitöstyönsä loppuun. Tuloksena syntyi Curien lakina tunnettu havainto magnetismin ja lämpötilan suhteesta. Tohtorintutkintonsa ansiosta Pierre sain professuurin ja sitä kautta palkan, joka riitti elättämään nuoren parin. Marie taas valmistui vuonna 1896 ja sai rahallista tukea metalliteollisuudelta teräksen magnetismin tutkimiseen.

Vuonna 1897 syntyi parin ensimmäinen lapsi Irene (joka sai myöhemmin äitinsä ja isänsä tavoin myös Nobelin palkinnon). Marie halusi keskittyä tieteen tekemiseen ja työskentelyyn, mikä oli ennenkuulumatonta äideille tuohon aikaan Ranskassa, ja apuun tuli Pierren leskeksi jäänyt isä. Sekä Pierre että hänen isänsä tukivat Marien tavoitetta tehdä väitöskirjaa. Marie on Euroopassa yksi kahdesta naisesta, jotka tekivät väitöskirjaa. Väitöskirja-aiheekseen Marie valitsi tuoreen tieteessä havaitun asian: Becqurelin havainnon siitä, että uraani säteilee.

Marien tutkimus radioaktiivisuuden äärellä sujui loistavasti (Marie itse asiassa kehitti sanan radioaktiivisuus). Tärkeimpänä apuvälineenä tutkimuksessaan hän käytti aviomiehensä kehittämää pietsosähkövaakaa (pietzoelectric scale). Tutkimuksissaan Marie havaitsi, että säteilyn määrä aineessa liittyy suoraan siihen kuinka paljon aineessa on toriumia tai uraania, eikä esimerkiksi siitä, missä muodossa tämä yhdiste oli. Tästä Marie teki päätelmän, että radioaktiivisuus ei liity siihen, miten atomit yhdisteessä ovat järjestyneet vaan radioaktiivisuus on lähtöisin atomeista itsestään. Marie jatkoi tutkimustaan uraanin ja toriumin yksinkertaisista yhdisteistä malmeihin, pikivälkkeeseen ja kaoliiniin, joista saatiin uraania. Hän huomasi, että nämä malmit olivat kolmi-nelinkertaisesti radioaktiivisempia kuin mitä uraanin määrästä olisi voinut päätellä. Hän päätyi siihen, että kyseessä täytyi olla jokin tuntematon aine, joka aiheutti säteilyn.

Pierre Curie ryhtyi tutkimaan Marien rinnalla Marien havaitsevaa kiinnostavaa ilmiötä. Tutkijapariskunta sai pian erotti uuden radioaktiivisen aineen, joka oli 400 kertaa radioaktiivisempi kuin Uraani. Tälle aineelle Marie antoi nimeksi Polonium kotimaansa kunniaksi. Kun Marie 1898 erotti Poloniumia, hän löysi myös toisen uuden radioaktiivisen aineen, jonka nimesi Radiumiksi. Curiet julkistivat tiedon uusista löydetystä alkuaineista samana vuonna.

Curiet halusivat tuottaa uusia löytämiään alkuaineita. Prosessointi ei ollut helppoa, sillä saadakseen edes pienen määrän radiumsuolaa, tonneja malmia piti käsitellä. Malmin saantikaan ei ollut aivan yksinkertaista- mutta viimein Itävallan omistama uraanikaivos lahjoitti Curielle malmijätettä tutkimuksiin. Curiet ryhtyivät hommiin vaatimattomassa hylätyssä piharakennuksessa, jossa oli talvella kylmä ja kesällä liian kuuma. Työ oli hyvin fyysistä ja likaista. Malmin käsittelyssä vapautui radonia. Pierre myös testaili radioaktiivisten aineiden vaikutusta itseensä. Hän esimerkiksi hieroi radioaktiivista suolaa käteensä ja tutki sen aiheuttamia vaikutuksia iholle (palovammat, joiden paraneminen kesti kuukausia). Sekä Pierren että Marien terveys heikkeni työn seurauksena- erityisesti Pierre alkoi olla huonossa kunnossa. Mariekin tunsi itsensä usein hyvin väsyneeksi ja hän sairasteli usein.

Tutkijan työ ei tuottanut suurempia tuloja Curien perheelle, joten Pierrelle tarjottu paikka Sorbonnen yliopiston luonnontieteiden osastolla opettajana tuli kuin lahjana. Myös Marie pääsi opettamaan ja hankkimaan lisätuloja perheelle. Hän työskenteli valtion omistamassa nuorten tyttöjen sisäoppilaitoksessa. Marie oli paikan ensimmäinen naispuolinen opettaja. Opettajina Curiet olivat inspiroivia. Vaikka oppilastapaamisia oli vain muutaman kerran viikossa, opettaminen hidasti kuitenkin tutkimusta. Toisaalta vakituinen tulovirta helpotti taloudellisia paineita.

Silti tutkimustyö tuotti tulosta: syyskuuhun 1902 mennessä Curiet olivat saaneet eristettyä malmista kymmenesosagramman radiumkloridia ja Marie oli määritellyt Radiumin järjestysluvuksi 226. (Malminkäsittelymenetelmää Curiet eivät ikinä patentoineet periaatteesta, vaikka patentoinnista saatavilla rahoilla he olisivatkin voineet parantaa laboratoriotaan.) Radiumin löytyminen ja sen ominaisuudet: säteily ja loistaminen avasivat tutkijoille uuden oven atomien maailmaan. Toisin kun aikaisemmin oli luultu, atomit eivät voineet olla tämän havainnon perusteella vakaita ja muuttumattomia.

Marie sai väitöskirjansa valmiiksi 1903, ja työtä hehkutettiin suurena tieteellisenä saavutuksena. Hän teki historiaa myös siinä, että oli ensimmäinen nainen, joka väitteli Sorbonnen yliopistosta. Curien tutkimustulokset olivat nousseet maailman tietoisuuteen heidän huiman artikkelien julkaisutahdin myötä. 1900-1903 pariskunta julkaisi 30 tutkimusartikkelia liittyen radioaktiivisuuteen. Samana vuonna myös Nobel komitea päätti palkita työn radioaktiivisuuden hyväksi. Henri Becquerel ja Pierre Curie saivat tiedon palkinnon myöntämisestä. Pierre ilmoitti Nobel komitealle, että kunnia työstä kuuluu myös hänen vaimolleen. Mutkien kautta Nobel komitea päätti myöntää fysiikan Nobel-palkinnon lopulta Curien tutkijapariskunnalle ja Becquerelille radioaktiivisuuden tutkimisesta. Curiet eivät kuitenkaan itse käyneet hakemassa palkintoa Tukholmasta, sillä Marie kärsi tuolloin pahasta masennuksesta juuri tapahtuneen keskenmenon vuoksi. Pierre taas oli kiinni opetustöissään ja myös sairasteli. Lopulta pariskunta teki matkan Tukholmaan pitämään luentonsa vasta 1905. Nobelin rahapalkinto auttoi pariskuntaa taloudellisissa vaikeuksissaan ja palkinto toi pariskunnalle uusia uramahdollisuuksia. Pierre esimerkiksi pääsi Ranskan tiedeakatemian jäseneksi (jonne ei huolittu naisia) ja sai professuurin Sorbonnen yliopistosta. Tähän asemaan luvattiin myös oma laboratorio sekä työntekijöitä (joista yksi oli Marie). Valitettavasti laboratoriota Pierre ei koskaan päässyt näkemään. Toisaalta Nobelin palkinnon vuoksi Curiet joutuivat median valokeulaan, mikä aiheutti pariskunnalle suuria ongelmia ja haittasi heidän työtään. Elämä kuitenkin sujui leppoisammin kuin aikaisemmin parempien työpaikkojen vuoksi. Vuonna 1904 Curien perheeseen syntyi toinen tytär, Eve.

Vuonna 1906 Marien maailma murtui. 48-vuotias Pierre jäi Pariisissa hevoskärryjen alle. Hän kuoli välittömästi. Suruaika oli vaikeaa. Hän sai kuitenkin lohtua Pierren isältä, joka auttoi Marieta lastenhoidossa ja tutkimustyöstään. Ranskan valtio tarjosi Marielle leskeneläkettä, mutta hän torjui ajatuksen: " En halua eläkettä. Olen tarpeeksi nuori elättämään itseni ja lapseni!" Marielle tarjottiin Pierren paikkaa Sorbonnen yliopistossa ja hän hyväksyi paikan sekavin tuntein. Toisaalta hänen ystävät kannustivat Marieta ottamaan paikan, sillä se auttaisi häntä suruprosessissa. Marie jatkoi miehensä työtä- jopa niin konkreettisesti, että ensimmäinen hänen pitämänsä luento alkoi samoilla sanoilla, joihin hänen miehensä oli viimeisen luentonsa päättänyt.

Marien suruprosessissa "auttajana" toimi myös yllättävä hyökkäys erään tiedemiehen puolelta. Vain 4 kuukautta Pierren kuoleman jälkeen kuuluisa tiedemies Lord William Thomson Kelvinin avoin kirje London Times lehdessä kyseenalaisti täysin Curieiden Radium löydön ja samalla Nobel palkinnon. Marie sai syytöksistä puhtia tutkimustyön jatkamiseen Hän koki, että ainoa tapa kumota syytökset olisi tuottaa puhdasta Radiumia, mikä oli hyvin haastava työ. Marie palasi laboratorioonsa ja työskenteli kiivaasti. Lopulta, neljän vuoden uurastuksen jälkeen, vuonna 1910, hän sai tuotettua puhdasta Radiumia pienen määrän. Valitettavasti Kelvin ehti kuolla, ennen Marien saavutusta.

Pari muutakin isoa muutosta ajoittui Marien elämään Pierren kuoleman jälkeen. Amerikkalainen teräkselle rikastunut Andrew Carnegie innostui Marien työstä niin, että rahoitti hänen tutkimustaan suurella rahasummalla. Marie sai vihdoinkin toteutettua vuosikausien unelmansa omasta toimivasta laboratoriosta. Pierren kuoleman jälkeen Marie muutti Pariisista Sceauxiin, joka oli Pierren kotikaupunki. Pierren isä seurasi perheen mukana ja auttoi lastenhoidossa. Marie myös palkkasi lapsilleen puolalaisen koti-opettajan, jonka avulla hänellä oli mahdollista myös hoitaa lasten koulutus kotona. Koulutukseen liittyi myös Marien ja Pierren ystäväperheen Langevien lapset, ja oppitunneista huolehtivat myös vanhemmat. Lapsille opetettiin matematiikkaa, kemiaa, raskan kirjallisuutta, historiaa, fysiikkaa ja taiteita. Kotiopetusvaihe kesti kaksi vuotta, jonka jälkeen lapset menivät yksityiskouluun.

Vuonna 1910 Pierren isä kuoli, ja tämä jätti taas aukon perheeseen. Marie oli elämässään kokenut monia menetyksiä. Hän ei ollut kova nainen, mutta peitti tunteensa. Lapsilleen hän ei suuremmin osoittanut hellyyttä, sillä ei ollut sitä itsekään saanut omalta äidiltään hänen sairautensa vuoksi. Marie ei myöskään ollut suuremmin sosiaalinen- hän kärsi paljon joutuessaan puhumaan isolle yleisölle. Hänen sosiaalisuuden puutteensa vaikutti myös tyttärien elämään rajoittavasti.

Marien elämässä sattui 1911 pari suurta takapakkia. Ensimmäinen takapakki liittyi siihen, että Marie haki Ranskan tiedeakatemian jäseneksi. Hänen hakemuksensa hylättiin. Painavana syynä tähän oli Marien mm. sukupuoli. Toinen skandaali vuonna 1911 liittyi Marien miessuhteeseen. Marie rakastui perhetuttuunsa Paul Langeviniin, joka oli vaikutusvaltainen fyysikko ja Pierren entinen oppilas ja ystävä. Paul oli kuitenkin naimisissa, joskin suhde vaimoon ei ollut toimiva ja Paul oli pyytänyt vaimoltaan eroa- saamatta kuitenkaan sitä. Mariesta ja Paulista tuli rakastavaisia, jotka viettivät aikaa Paulin vuokraamassa asunnossa Marien laboratorion lähellä. Paulin vaimo sai kuitenkin vihiä suhteesta ja ukaili Marien henkeä, jos hän ei lähtisi Ranskasta. Paulin vaimo sai myös käsiinsä rakastavaisten kirjeitä, ja tieto suhteesta vuosi lehdistölle. Media valitsi puolensa nopeasti. Marie, ulkomaalainen miestenviettelijä, lytättiin täysin lehdistössä ja sympatiat valuivat petetyn vaimon puolelle. Marie oli menettää paikkansa Sorbonnessa skandaalin vuoksi, mutta ystäviensä avulla sai pitää työnsä. Nobel komitea, joka pohti hänelle parhaillaan toista Nobelia Radiumin ja Poloniumin löytämisestä, otti myös kantaa Marien suhteeseen. Eräs Nobel komitean jäsen kirjoitti Marielle ja pyysi tätä olla tulematta Ruotsiin hakemaan palkintoa. Marie kirjoitti vastakirjeen, jossa totesi, että hänen yksityiselämänsä ei liity mitenkään hänen tieteelliseen työhönsä. Nobel palkinto päätettiin myöntää Marielle, joka oli kuitenkin ongelmiensa vuoksi menettänyt terveytensä ja hänen ystävänsä epäilivät, olisiko hän tarpeeksi voimissaan matkustaakseen Tukholmaan palkintoa hakemaan. Marie pääsi kuitenkin Ruotsiin, piti puheensa ja palasi Ranskaan ja kirjautui heti yksityiselle klinikalle munuaisongelmiensa vuoksi.

Marie pääsi takaisin töihin sairastelun vuoksi vasta syksyllä 1912. Seuraavana keväänä perustettiin Ranskan Radium Instituutti kadulle, joka nimettiin Curien pariskunnan mukaan. Marie toimi instituutin johtajana.

Vuonna 1914 alkoi 1. maailmansota. Marie toimi instituutissa ja "vartioi" kallisarvoista kansallisaarretta, grammaa radiumia. Aarteen hän kuljetti junalla Bordeauxiin pois Pariisista. Sodan aikana Marie ei saanut kunnolla yhteyttä sukulaisiinsa Puolassa, joka oli Saksan ja Venäjän taistelukenttä. Energiaansa Marie alkoi purkaa sotilaiden auttamiseen. Hän tiesi, miten röntgensäteitä saadaan aikaiseksi ja niiden avulla pysytään pelastamaan ihmishenkiä. Röntgensäteet antoivat arvokasta tietoa esimerkiksi siitä, mihin kohtaan kehoa luoti oli pysähtynyt- ja lääkärit pystyivät leikkaamaan luodin tämän tiedon avulla pois. Sotakenttiä varten Marie sai punaiselta ristiltä lahjaksi auton, jossa oli mukana röntgenlaitteisto, jota myös punainen risti tuki. Marie lähti töihin etulinjoille tyttärensä Irenen kanssa. Marien uurastuksen vuoksi lopulta 20 röntgenautoa auttoi ranskalaisia sotilaita 1. maailmansodassa. Hän myös koulutti ahkerasti ihmisiä toimimaan radiologeina. Kahden viimeisen sotavuoden aikana yli miljoona sotilasta sai apua Marien perustamalta röntgenyksiköltä.

Sodan jälkeen Marie palasi takaisin Radium Instituuttiin. Instituutti oli kuitenkin päässyt rapistumaan sodan seurauksena: mittalaitteita oli hävinnyt ja tiedeopiskelijat, jotka olisivat olleet potentiaalista työvoimaa, eivät palanneet takaisin kouluun. Rahat olivat loppu. Marie ei yleensä ollut kiinnostunut kontaktoimaan median kanssa (liittyen hänen huonoihin kokemuksiinsa), mutta kun 1920 hän tapasi sattumalta amerikkalainen toimittaja Missy Mattinglyn, joka oli päätoimittajana amerikkalaisessa arvostetussa naistenlehdessä, Marie avautui elämästään Missylle. Kun Missy kysyi, mitä Marie haluaisi eniten maailmassa, vastasi Marie hänelle: "gramman radiumia". Toive ei ollut mikään pieni rahallisesti, sillä gramman hinta oli n. 100 000 USD. Mutta Missy päätti, että hän yrittää kerätä summan kokoon rikkailta amerikkalaisilta. Ehtona oli se, että Marie lähtisi kiertueelle Amerikkaan.

Vuotta myöhemmin ensitapaamisestaan Missyn kanssa Marie lähti tyttärineen yhteensä 6 viikon kiertueelle Amerikkaan. Häntä kohdeltiin USAssa kuin sankaria. Väkijoukko ja toimittajat kerääntyivät Marien ympärille missä hän kulkikin. Missyn kampanja oli ollut suuri menestys ja Marien komeili sanomalehtien ja lehtien sivuilla. Marie sai presidentti Hardingin luovuttamana kerätyt 1 grammaa Radiumia sekä lisärahoitusta tutkimukseensa. Lisäraha auttoin eteenpäin Radium Instituutin kehittämisessä.

Marie Curie kuoli 66-vuotiaana, kesäkuussa vuonna 1934 leukemiaan, jonka oli aiheuttanut hänen vuosien työskentely radioaktiivisten aineiden parissa (uusimman tiedon mukaan, BBC dokumentti, leukemia on voinut aiheutua runsaasta röntgensäteilyaltistuksesta 1. maailmansodan aikana) . Marien työtä jatkoi hänen tyttärensä Irene, joka miehensä kanssa kehittivät tavan tuottaa radioaktiivisuutta keinotekoisesti vuotta ennen Marien kuolemaa. Curien perustama Radium Instituutti tunnetaan nimellä Institut Curie ja se on vieläkin toiminnassa. https://www.institut-curie.org/

Artikkelin kirjoitti lähteiden perusteella Elina Hiltunen

Lähteet:

Sharon Bertcsh McGrayne, Nobel Price Woman in Science, Their lives, Struggles and Moments of Discoveries, Joseph Henry Press, 2 Edition, 1993

Wikipedia, Marie Curie, https://en.wikipedia.org/wiki/Marie_Curie

Vicki Cobb, Marie Curie, Biography- A photographic story of a life, DK Publishing, 2008